Pyörivä kivi ei sammaloidu

Yritys

 
Nevakivi Oy on kuljetuspalveluita linjaliikenteeseen, tilausajoihin sekä koululaiskuljetuksiin tarjoava linja-autoyhtiö. Yritys on aloittanut toimintansa jo vuonna 1925 ja on tunnettu Pudasjärven kaupungin liikennöinnin kivijalkana. Melkein sata vuotta yrityksen perustamisen jälkeen, Nevakivi jatkaa edelleen toimintaansa perheomisteisena yrityksenä ja luotettavana kumppanina pohjoisen teillä. Nevakivi Oy on lähtöisin yhden miehen haaveesta ja se on kasvanut historiansa aikana asiakkaitaan kokonaisvaltaisesti palvelevaksi linja-
autoyhtiöksi.
 
Nevakivi kantaa ylpeästi nimeään laadukkaana palveluntarjoajana ja tarjoaa palveluitaan pääasiassa Oulun ja Koillismaanalueilla.Nevakiven tilausajot ovat huolella suunniteltuja ja ammattitaidolla toteutettuja matkoja, joita järjestetään kaikkialle Suomeen sekä ulkomaille.
 
Matkat suoritetaan ensiluokkaisilla ja laadukkaasti varustetuilla turistibusseilla. Talvisaikaan linjaliikenne kuljettaa tunturilomalaiset ja laskettelija Oulusta Iso-Syöttelle.
 
Palveluidemme korkea laatu perustuu pitkään kokemukseen liikennöimisessä ja kuuntelemme aina asiakkaitamme heidän tarpeissaan. Teemme tiivistä yhteistyötä alueen muiden palveluntarjoajien kanssa, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme yksilöityjä ja heidän tarpeitaan vastaavia palveluita.
 
Arvoihimme kuuluu hyvä palvelu, asiakaslähtöisyys ja luotettavuus. Nevakivi vastaa siitä, että henkilöstö on aina tehtäviinsä koulutettua ja, että kaikilla on ajanmukaiset tiedot ja taidot palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla.
 
Yrityksen historiaan mahtuu monia matkakertomuksia ja sitäkin enemmän kilometrejä. Nevakivi jatkaa jo 90 vuotta kestänyttä taivaltaa asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuunnelleen ja kunnioittaen.
 
Tervetuloa kyytiin!

Laatulupaus

Nevakivi Oy on toiminut  perheyrityksenä jo vuodesta 1925 rakentaen vakaan pohjan sen laadukkaalle henkilöliikenteelle. Arvojamme ovat asiakaslähtöisyys, palvelun ja kaluston laadukkuus sekä liiketoimintamme jatkuva kehittäminen. Haluamme tarjota asiakkaillemme aina turvallisen ja miellyttävän matkakokemuksen niin tilausliikenteessä kuin linjaliikenteessäkin.

 

LIIKENNEPALVELUT

 

Ajamme linjaliikennepalvelumme ostosopimusten, siirtymäkauden sopimusten sekä markkinaehtoisen reittiliikenteen lupaehtojen mukaisesti. Linjaliikenteemme kulkee  päivittäin Kuusamon, Taivalkosken, Pudasjärven, Kiimingin ja Oulun alueella. Pyrimme liikennepalveluillamme palvelemaan asiakkaistamme mahdollisimman monipuolisesti ja kuljettamaan niin työ- kuin lomamatkalaisiakin. Tilausliikennepalvelut ajamme aina tilauksen ja asiakkaiden toiveiden mukaisesti niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

 

MATKALIPUT JA AIKATAULUT

 

Jotta matkalippujen ostaminen olisi mahdollisimman kätevää, käytössämme ovat Matkahuollon valtakunnalliset lipputuotteet. Nevakivi Oy kuuluu Matkahuolto Oy:n informaatio- ja lippujärjestelmään ja asiakkaamme voivat ostaa  matkalippunsa joko Matkahuollon sivuilta osoitteesta www.matkahuolto.fi tai suoraan bussista. Bussista ostettaessa maksuksi käy käteinen. Lisäksi osaksi vuoroissa on käytössä maksukortin lukijat, joissa käyvät yleisimmät maksukortit.  Lippujen hinnoittelu perustuu kuljettavan matkan pituuteen. Hinnat löydät seuraavasta taulukosta.  Käteishintataulukko 1.9.2017 alkaen

Aikataulumme löytyvät nettisivuiltamme Aikataulut- osiosta. Myös Matkahuollon aikatauluinfosta osoitteesta www.matkahuolto.fi löytyy osa vuoroistamme. Nevakivi Oy:n aikataulut voi myös ladata ja tulostaa osoitteesta www.nevakivi.fi. Palvelemme asiakkaitamme myös puhelimitse koskien aikatauluja numerossa 08 – 822 052. Jaamme myös tulostettuja aikatauluja linjaliikenteen busseissa.

 

ENSILUOKKAINEN KALUSTO

 

Käytössämme olevat ajoneuvot on varusteltu monipuolisesti asiakkaidemme  tarpeiden mukaan. Varustelun tarkoitus on tehdä matkakokemuksesta mahdollisimman miellyttävä ja helpottaa matkustajien nousemista ajoneuvoihin.

Linja-autoistamme osa on varustettu invahissillä tai -rampilla. Kauko- ja tilausajoliikenteessä ajoneuvoihin pääse nousemaan portaita pitkin sekä auton etu- että keskiovelta. Ovensuussa on kahvat, jotka helpottavat autoon nousua ja siitä poistumista. Etuportaan askelmaa voidaan myös laskea autoon nousemisen helpottamiseksi. Tilausajoissa voidaan myös tarpeen mukaan käyttää invahissillä tai -rampilla varustettua linja-autoa.

Onnistuneen matkakokemuksen takaamiseksi pidämme huolen, että huomioimme ajokaluston varustelussa myös liikuntarajoitteisten matkustajien tarpeet.

Palvelemme myös erityisryhmiä palvelulinjoilla, jotka ovat kaikille avointa joukkoliikennettä. Linja voi pyynnöstä poiketa reitiltään lyhyesti. Kuljettajamme auttavat apua tarvitsevia aina mahdollisuuksien mukaan. Tiedotamme myös toimintamme kehittämisestä ja pyrimme ottamaan huomioon kaluston parantamisessa kaikkien väestöryhmien tarpeet.

 

AMMATTITAITOINEN HENKILÖSTÖ

 

Ammattitaitoinen henkilöstö laadukkaan palvelun takeena

 

Nevakivi Oy:n ammattitaitoinen henkilöstö takaa sen laadukkaat palvelut ja turvalliset toimintatavat. Toimistohenkilöt ja kuljettajat ovat osaavia ja palveluhenkisiä sekä aina tarvittaessa lähellä asiakasta. Huollamme kalustomme  säännöllisesti sekä teemme päivittäisen siivouksen taaten asiakkaillemme turvallisen ja miellyttävän matkustuskokemuksen.

 

VIESTINTÄ

 

Pidämme asiakkaamme ajantasalla palveluistamme ja mahdollisista ajojärjestelyn muutoksista tiedottamalla niistä joko suoraan asiakkaalle tai yleisesti verkkosivuillamme. Kuskimme ovat aina lyhyen varoitusajan muutoksista suoraan yhteydessä asiakkaaseen puhelimitse tai sähköpostilla. Linja-autoissamme on myös tulostettuja tiedotteita matkustajille mukaan otettaviksi.

 

ASIAKASTYYTYVÄISYYS

Palautteesi on meille arvokasta

Haluamme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla aina heidän tarpeiden mukaan. Kannustamme asiakkaitamme palautteen antamiseen ja käytämme tätä hyväksi palveluidemme kehittämisessä. Asiakkaamme voivat antaa palautetta palveluistamme kätevästi verkkosivuillamme erillisellä lomakkeella, sähköpostitse tai puhelimitse numerossa   08 –  822 052. Käsittelemme palautteen aina mahdollisimman nopeasti ja pyrimme korjaamaan reklamoitavat asiat ja viat heti palautteen tultua. Keräämme asiakkailtamme palautetta myös joka toinen vuosi asiakastyytyväisyyskyselyllä. Teemme tämän pohjalta jatkuvaan kehitystyötä toiminnassamme, jotta tarjontamme vastaisi asiakkaidemme tarpeita entistä paremmin myös tulevaisuudessa.

 

Käsittelemme valitukset aina  Nevakivi Oy:n toimitusjohtajan ja asianosaisen kesken. Pyrimme ensisijaisesti  täyttämään sopimuksen itse ja toissijaisesti alihankkijoiden välityksellä. Vahingonkorvauksista neuvottelemme tapauskohtaisesti erikseen asiakkaan kanssa. Ongelman ilmetessä ja virallisen valituksen saavuttua tarjoamme linjaliikenteessä hyvitykset ensisijaisesti ilmaisina matkoina.

 

 

Pudasjärvellä 14.5.2019

Nevakivi Oy

Historia

Albumissa esittelemme Nevakivi Oy:n historiaa 90 vuoden ajalta. Vuonna 1925 Reino Nevakivi (ent. Nynäs) hankki ensimmäisen autonsa ja alkoi ajaa sekä rahtia että kuljettaa matkustajia Pudasjärven ja Oulun välillä. Tästä yhden miehen yrityksestä on vuosikymmenten kuluessa kehittynyt keskisuuri linja-autoliikenne Nevakiven perheen omistamana ja johtamana.